torstai 15. elokuuta 2013

Päivän hyvä teko

Minun ei normaalisti ole vaikea olla kehumatta itseäni, päinvastoin. Nyt on kuitenkin vähän vaikeaa. Tein nimittäin niin hyvää porkkanaleipää, että en tiedä oikein millä sanoilla sitä kuvailisin. Tai ei nyt koko kunniaa kuitenkaan oteta itselle, leipien ulkonäkö on neiti viisivuotiaan käsialaa. Kuvaan sattui tosin se "normaaleimman" näköinen leipä (tarjolla oli myös lettiä ja reikäleipää). Mutta hienoja ovat kaikki ja hitto vie miten hyviä! Jos ei ylistys tee vakuuttuneeksi niin kokeile itse, ei ole edes hankalaa. Kohottaminen vie toki aikaa, mutta on sen arvoista.



Porkkanaleipä
4 kpl

2 pss kuivahiivaa (tai 50 g tuoretta)
1 l kylmää vettä
1 rkl suolaa
  4 dl kaurahiutaleita
4 isoa porkkanaa
5 dl Myllärin sämpyläjauhoseosta
noin 15 dl vehnäjauhoja
 
Laita kulhoon kylmä vesi ja suola. Liuota hiiva joukkoon tai jos käytät kuivahiivaa, sekoita se kaurahiutaleisiin ja heitä sekaan. Lisää sämpyläjauhot ja kuoritut, karkeaksi raastetut porkkanat. Alusta lähes kaikki jauhot koneella tai käsin taikinaan ja vaivaa niin kauan, että taikina irtoaa kulhon reunoista. Ripottele ohut kerros jauhoja taikinan pinnalle ja peitä kulho leivinliinalla. Kohota pari tuntia huoneenlämmössä. Hiero taikina uudelleen kimmoisaksi kulhossa ja nosta jauhotetulle pöydälle.

Jaa taikina 4 osaan ja leivo haluamasi muotoisia leipiä. Ei ole kiellettyä käyttää leipävuokaakaan. Ripottele leipien pinnalle kerros jauhoja ja nosta leivinpaperin päälle pellille, 2 leipää per pelti koska kohoavat vielä paljon. Laita leivinliina päälle ja kohota leipiä vielä noin tunti. Tee muutama viilto leipien pintaan terävällä veitsellä. Paista uunin alaosassa 275 asteessa noin 10 minuuttia. Alenna lämpötila 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä 10-15 minuuttia. Jäähdytä leivät ritilällä ilman leivinliinaa, jotta pinta pysyy rapeana. Tee naapurusto kateelliseksi tuoreen leivän tuoksulla ja nauti.



2 kommenttia:

  1. Hurrrrjan hyvää, ja pysyi tuoreena viimeiseen palaan asti, seuraavaan iltaan. Sain nimittäin yhden leivän mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ei muuten kärsinyt pakastamisestakaan, ja viimeiset palat heitin paahtimeen ja toimi niinkin oikein hyvin :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin käynnistäsi!