perjantai 22. maaliskuuta 2013

Aina ei voi onnistua, joskus onneksi voi

Periaatteessa pidän hyvinkin paljon ranskalaisen keittiön antimista. Jostain syystä sen tyylistä ruokaa ei silti juuri koskaan meidän keittiössä synny. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen ja perehdyin klassikkoon nimeltä Tarte Tatin (kuvaavampi nimi lienee jotain omenakeikauskakun tapaista).

Meillä käy usein niin, että jos jotakin ohjetta on kovasti hehkutettu, odotukset ovat niin korkealla että lopputulos ei välttämättä riitäkään täyttämään niitä, mutta tällä kertaa kävi päinvastoin. Tämä oli ihan m-i-e-l-e-t-t-ö-m-ä-n hyvää! Iso bonus myös siitä, että torttu oli helppo ja melko nopeakin tehdä. Karamellisoitunut sokeri, kirpakat omenat ja taikina jonka kalorimääriä ei toivottavasti kukaan viitsi laskea... nam nam! Lisäksi tämän tyyppiset leivonnaiset ovat aina enemmän tai vähemmän rumia, joten ulkonäön suhteenkaan ei kannata paineita ottaa :)

Ohjeita oli netti pullollaan, ja niistä versioiden muotoutui yksi resepti lisää, olkaapa hyvät:



Tarte Tatin

Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
2,5 dl tomusokeria
100 g kylmää voita

Sekoita jauhot ja tomusokeri keskenään. Lisää sekaan pieneksi paloiteltu voi. Nypi murumaiseksi seokseksi, lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Muotoile taikina palloksi ja laita jääkaappiin odottamaan (tämä on olennaista, sillä lämmin taikina ei kestä kaulitsemista).

Täyte:
100 g voita
1 dl sokeria
1 dl tummaa ruokosokeria (muscovadoa)
2 rkl calvadosia
2-3 isoa Granny Smith-omenaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa ne koosta riippuen 6-8 lohkoon per omena. Ota uuninkestävä paistinpannu, jonka halkaisija on 24-28 cm. Laita pannu levylle, voi ohuina viipaleina pannulle ja sen alkaessa sulaa lisää sokerit ja calvados. Kuumenna hiljalleen ja keitä seosta muutama minuutti välillä sekoitellen. Asettele omenalohkot pannulle vieri viereen ja anna kiehua vielä hetki, kunnes seos alkaa karamellisoitua.

Ota sillä välin taikina ja kaulitse se pannun kokoiseksi tai hiukan suuremmaksi. Sammuta levy, asettele taikina pannulle ja käännä ylimenevät reunat pannun pohjaa kohti. Tökkää haarukalla joitakin ilmastointireikiä taikinaan. Paista uunin keskivaiheilla noin 25 minuuttia, kunnes taikinapohja on saanut kauniin ruskean värin.

Anna tortun levätä pannussa muutama minuutti uunista oton jälkeen (ei liian kauan, ettei torttu jämähdä pannuun kiinni karamellin kovettuessa jäähtyessään), aseta sen jälkeen iso tarjoilulautanen pannun päälle ja kumoa torttu ylösalaisin. Tarjoa torttu lämpimänä tai haaleana vaniljakermajäätelön kera ja rakastu.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Pitsaa ei-niin-perinteiseen tyyliin

Pitsaa tulee tehtyä aina silloin tällöin, yleensä jonkun perheenjäsenen toiveesta. Niin tälläkin kertaa, kun uusimmassa Pirkka-lehdessä ollut avokadopitsan ohje herätti mieheni mielenkiinnon. Päätin kerrankin toimia ohjeen mukaan, ainakin melkein. Pientä skeptisyyttä huokuen ostin jopa sitruunapestoa, jota ohjeessa käskettiin laittaa, ja suosittelen jokaista ohjetta kokeilevaa vaihtamaan sen välittömästi tavalliseen pestoon ja puristamaan ennemmin vaikka sitruunamehua pitsan päälle. Pesto on pestoa ja sitruuna sitruunaa, niitä ei kuulu laittaa samaan purkkiin, piste. Eri asia on sitten tuore itse tehty pesto, johon sitruuna varmasti hyvinkin sopii, mutta purkkipestossa yhdistelmä ei kyllä toiminut. Omaan makuun avokadopitsa oli muutenkin vähän turhan mietoa, vaikka muuten maussa ei valittamista ollut. (Tunnustettakoon tässä vaiheessa, että laitoin kyllä ohjeesta poiketen vähän punaista chiliä päälle, koska pelkäsinkin maun jäävän valjuksi.) Toiset pitsat täytin sitten muuten samoin, mutta avokadon tilalle vaihdoin ilmakuivatun kinkun ja ai, ai kun tulikin hyvää. Tässä ohje nyt sellaisena miten sitä itse muuntelin.

Tuoretäytteiset pitsat
4 kpl


Pohja:
2 dl vettä
1 ps (11 g) kuivahiivaa
1/2 tl suolaa  
4-5 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä 

Tomaattikastike:
1 valkosipulinkynsi
1/2 rkl oliiviöljyä  
3 dl tomaattimurskaa
1 tl oreganoa
1/2 tl suolaa 
Mustapippuria
Täyte: 
noin 4 dl juustoraastetta
1 pkt (150 g) mozzarellaa
4 rkl pestoa  
1-2 punaista chiliä (mietoja)
 2 avokadoa tai ilmakuivattua kinkkua 12 siivua
 Kirsikkatomaatteja
1 ruukku rucolaa
Balsamicoa

Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Sekoita joukkoon kuivahiiva, suola ja vehnäjauhot vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Alusta taikina tasaiseksi, pehmeäksi taikinaksi. Anna kohota liinalla peitettynä 15-20 minuuttia. Jaa taikina neljään osaan. Kauli palat soikeiksi ja nosta leivinpaperin päälle pellille, yhdelle pellille mahtuu 2 pitsaa.

Hienonna kuorittu valkosipuli ja kuullota se kasarissa. Kaada joukkoon tomaattimurska. Mausta oreganolla, suolalla, sokerilla ja pippurilla. Anna kiehua hetken aikaa (5-10 minuuttia). Levitä pohjien päälle tomaattikastike, juustoraaste ja viipaloidut mozzarella ja chili. Pirskottele pinnalle pestoa. Paista 225-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.

Viipaloi kuoritut avokadot. Puolita kirsikkatomaatit. Levitä avokadoviipaleet tai ilmakuivattua kinkkua 3 siivua/pitsa, tomaatit ja rucola kuuman pitsan päälle. Roiski päälle balsamicoa. Tarjoa heti tai lisää ainakin tuoretäytteet vasta juuri ennen tarjoilua.