lauantai 13. huhtikuuta 2013

Päiväkahviseuraa

Minä en varsinaisesti ole muffinien suuri ystävä, ja harva ohje on sellainen, mitä tulisi tehtyä uudestaan. Tässä on kuitenkin yksi niistä harvoista. Muffinien leipominen on mukavaa myös lasten kanssa, ja neiti neljä vee osallistuikin puuhaan mielellään. Nämä ovat siis helppotekoisia, koko perheen makuun ja isona bonuksena myös se, että muffinit eivät lässähdä paiston jälkeen, mitä tapahtuu minun muffinikokeiluissani harmittavan usein. Päälle testasin Valion vaahdotettavaa suklaakermaa, joka toimi vallan hyvin (paitsi että inhoan pursottamista, ja omistan ainoastaan muovisia huonoja ja vielä huonompia tyllia, joista valitsen lisäksi aina väärän, mutta älkää antako ulkonäön häiritä). Koristekiehkurat otin Pätkiksestä kuorimaveitsellä.


Pätkismuffinit
16-20 kpl

Ainekset:
1,5 dl sokeria
2 munaa
150 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
Ripaus suolaa
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa
200 g Pätkiksiä

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan puuhaarukalla tai nuolijalla sekoitellen vuorotellen maidon kanssa. Rouhi Pätkikset hyvin karkeasti, joukkoon saa (pitää) jäädä runsaasti isoja paloja, jotta muffinissa on ihania minttusuklaisia sattumia.

Nostele kahden lusikan avulla muffinivuokiin taikinaa, jätä kohoamisvaraa noin 1/3 vuoan tilavuudesta. Paista 225 asteessa keskitasolla noin 12 minuuttia. Koristele jäähtyneet muffinit tomusokerilla tai tuhdimmin suklaakermavaahdolla ja Pätkiksillä kuten tässä.


1 kommentti:

  1. no iik, ei tämmöisiä, kun vielä yrittää olla herkkulakossa!!!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin käynnistäsi!