perjantai 12. lokakuuta 2012

Annoin pikkusormen...

Paholaisenhillo on ollut kokeilulistallani jo määrittelemättömän pitkän ajan. Otin lopulta itseäni niskasta kiinni, kun kävin syysmarkkinoilla missä tarjolla oli useammallakin myyjällä "paholaisenhilloa", lainausmerkeissä siksi että osa muistutti enemmän kaupan salsakastiketta, osassa ei ollut chiliä lainkaan ja hintaa oli sisällöstä riippumatta 5-8 euroa/purkki. Dansukkerin sivuilta löysin ohjeen, jossa kyse on tosiaan hillosta ja aineksetkin kuulostivat omaan makuun juuri sopivilta. Maku oli oikein hyvä, minä laitoin 6 Rawit-chiliä, ja ensi kerralla laitan muutaman enemmän. Nyt chili maistuu sen verran, että nekään jotka eivät tulisen ystäviä ole, pitivät tästä. Itselle potkua saisi olla siis enemmän, mutta muuten lopputulos hipoi aika lailla sitä mitä hainkin. Tiedoksi niille, joille paholaisenhillo on uusi tuttavuus; hillo sopii siis kaveriksi melkein mihin vaan; kanan, makkaran, lihan, brie- tai vuohenjuuston kanssa jne. Koukuttumisvaara!


Paholaisenhillo

800 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
400 g punaisia paprikoita
4–6 punaista chiliä
6–8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
1/2 dl etikkaa
1 pkt (330 g) Dansukker Hillo-marmeladisokeria


Kaada säilötyt tomaatit liemineen kasariin ja leikkaa saksilla neljään osaan.

Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kasariin. Anna kiehua puolisen tuntia.

Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3–5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin käynnistäsi!