sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Jos sen nimi on salaatti, sen on oltava terveellistä

Kaupassa pohdin sitä lähes jokapäiväistä kysymystä; mitä tänään ruoaksi. Jokapäiväiseen verraten tämä päivä oli kuitenkin siinä mielessä poikkeus, että ruokaa oli syömässä vain talouden aikuiset, mikä olennaisesti vähensi hyi-en-syö-tuota-en-tykkää-enkä-halua-maistaa -kommenttien todennäköisyyttä. Päädyin siis keräilemään aineksia kana-pastasalaattiin sen enempiä miettimättä. Lopputulos tulee tässä, ja uskoisinpa että ainakin meidän perheen jälkikasvullekin olisi kelvannut.


Broileri-pastasalaatti

200 g fusillia tms. hyvää pastaa
1 grillattu broileri
1 ruukku salaattia (mieluusti rucolaa, minä käytin punaista salanovaa kun rucola oli loppu)
1 punainen paprika
1 purkki säilykepersikkaa tai 3 tuoretta
150 g Aurajuustomurua
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta ohjeen mukaan al denteksi. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta siivilässä. Lorauta joukkoon hyvää oliiviöljyä sen verran, että pasta pysyy irtonaisena. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Irrottele kanasta lihat ja pilko suupaloiksi. Kuutioi paprika, pilko persikat ja revi salaatti, sekoita kaikki ainekset isossa kulhossa. Viitseliäät tekevät tälle tietenkin jonkun ihanan kirpeän kastikkeen itse, minä tyydyin valitsemaan kokeiluun Felixin mango-chili -salaatinkastiketta ja se sopi joukkoon oikein hyvin. Jos ei tykkää aurajuustosta, sen voi hyvin jättää pois ja tehdä vaikka hedelmäisemmän version lisäämällä tummia viinirypäleitä ja päärynää. Ei se ole niin justiinsa tarkkaa, hyvää tästä kuitenkin tulee.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin käynnistäsi!